Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

AIKUISURHEILIJOIDEN SM-KISAT IISALMI 6. - 8. 8.2016

Lisätty 15.08.2016

Osallistuin M55-sarjassa neljään heittolajiin, moukari, paino, kuula ja kiekko.

Menin junalla torstaina Iisalmeen. Minulla oli fillari mukana ja heti kättelyssä ajoin pyörällä Sankarniemen kentälle katsomaan minkälainen areena oli. Kenttä yllätti hienoudellaan. Seuraavaksi läksin etsimään itselleni sopivaa telttapaikkaa. Ajelin Marjahaan ABC:lle syömään ja sen jälkeen Viitostien ramin välissä olevaan metsikköön pystytin telttani. Siellä tiesin saavani olla rauhassa koiran kusettajilta ja muilta kulkijoilta.  

Yö sujui jotenkuten, hieman tuli pyörekseltyä ja uni oli vähän levottoman puoleista. Aamulla kävelin  ABC:lle aamupalalle ja sitten polkaisin kohti keskustaa. Teltan ja osan halvemmista makuutarpeista jätin leiripaikalle. 

Me heitettiin moukari sivukentällä, jossa ei liiemmin katsojia ollut. Samassa kilpailussa meidän 55-vuotiaiden kanssa heittivät myös 50-vuotiaat. Meidän heittämä moukari painaa kuusi kiloa.