Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Amatööri penkkiurheilijan arkistomatka vuoteen 1958

Lisätty 19.11.2014

Kerronpa teille tärkeimmän syyn miksi nämä sivut on avattu ja miksi olen laittanut naamani Facebookiin. Syy on kirjan kirjoittaminen.

Kirjan tekonimenä on tämän kirjoitelman otsikko. Otan nimen parannusehdotuksia vastaan, koska nimi on aika tärkeä asia kirjalle.

Olen kirjaa varten hommannut itselleni Pitäjänuutisten, Länsi-Savon, Urheilulehden ja Suunnistajan vuosikerrat vuodelta 1958. Paperiversioina on Suunnistaja ja Urheilulehti. Sanomalehtien numerot ovat sähköisessä muodossa.

Kirja on hautunut jo useamman vuoden. Varsinaisen kirjan kirjoittamisen aloitin vuosi sitten marraskuun alussa. Kirja alkaa maaliskuun ensimmäisestä päivästä vuonna 1958.  Siitä se sitten etenee päivä kerrallaan lokakuulle 1958.

Olen käynyt materiaalin läpi ja kirjoittanut ylös urheilutapahtumat ja ne urheilutulokset, jotka olen katsonut olevan tarpeen kirjoittaa. Tuloksia on paljon ja myös ihmisiä. Minulla on tekstiä noin 350 sivua ja näiltä sivuilta löytyy yli 2000 henkilön nimet.

 Kirjassa on osioita, jotka voidaan luokitella pelkäksi tuloslistaksi. Aikoinaan ne on katsottu sen arvoiseksi, että ne on lehteen painettu, joten ajattelin niillä voivan olla arvoa myös tänään, vaikka tulokset onkin tehty kauan sitten.

Olen vanha köppänä ja siksi kait olen lukkiutunut tuohon kadonneeseen aikaan, jota enää ei ole. Joissakin piireissä 50-lukua on pidetty vuosikymmenenä, jolloin kärki karkasi suomalaiselta yleisurheilulta.

Minä olen pelkkä amatööri historian tonkija. Olen kuitenkin sitä mieltä, että 50-luku oli Suomen yleisurheilun parasta aikaa. Tosin kriteerini on jotain muuta, kuin olympiavoitot ja muut mitalit.

Mitä hiihtoon tulee, niin pidän Suomen menestystä Lahden maailmanmestaruuskilpailuissa 1958 käsittämättömän hyvänä. Suomi oli kilpailujen ylivoimaisesti paras maa.

Nämä maailmanmestaruuskilpailut ovat syynä siihen, että kirjan alkamisajankohta on ensimmäinen maaliskuuta, eikä 19. päivä, joka on syntymäpäiväni.

Kirjan syntyhistorian yhtenä syynä oli haluni selvittää syntymäni aikaista urheiluelämää ja tavallaan tältä pohjalta kirja jalostui nykyiseen muotoonsa.

Kirjan penkkiurheilijan olen kuvitellut siihen mökkiin, jossa synnyin. Siitä johtuen kirjaan päässeiden tulosten taso vaihtelee sen mukaan kuinka kaukana ne mökistä sijaitsevat ja kuka ne on tehnyt.

Oikeastaan kirjan päähenkilö on Toivolan kylä Mäntyharjun pitäjässä. Kyläseura ja kansakoulu on se oma porukka, jonka kilpailemista seurataan ruohonjuuritasolla. Kylän muutakin tapahtumia mainitaan, jotta lukija saisi hieman kuvaa sen aikaisesta elämästä.

Mäntyharjun Urheilijat -50 on se varsinainen seura johon pitäjän kyläseurat kuuluvat. Tämä on se toinen taso, jota seurataan ja kolmas taso on sitten Suur-Savon piirin vertailu muita piirejä vastaan. Neljäntenä tasona voidaan pitää suomalaisten kilpailemista ulkomaalaisia vastaan ja tämä on ehkä se kirjan kiinnostavin osa niille lukijoille, jotka eivät Mäntyharjulla tai sen naapuripitäjissä asusta.

Täytyy nyt lopettaa tämä kirjoitus, koska kello on jo keskiyön ylittänyt.