Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Huippu alkoi opettaa tapojaan

Lisätty 20.11.2014

Tämä blogi on kirjoitettu perjantaina eli 21. päivä vaikka toi kirjoituspäivä väittää toista. Aamulla herätessä ei olo ollut pirteydellä pilattu. Huipulle teki mieli, joten päätin sinne talsia vaatimattoman aamiaisen jälkeen.

Mukaan otin kaksi kelloa, puhelimen, kameran, vesipullon ja kolme tomaattia. Liikuntamyllystä lainaamani kellot, kun eivät tahdo oikein ulkoilmassa toimia.

Tarkoitus oli tehdä huipulle löysä sauvakävely retki. Vein tomaatit ja vesipullon huipulla olevan kaivon päälle ja aloin polkujen kiertämisen vastapäiväään kuten tapanani oli.

Viisi nousua ja laskua, kun tuli täyteen otin ajan ja ihmettelin ajan hyvyyttä. Aikaa oli mennyt, vain 11 minuuttia, kun kuvittelin sitä kuluneen reilusti yli 12 minuuttia.

Olin nimittäin kiivennyt nousut niin hitaasti, että päällä ei tarvinnut pahemmin huohottaa. Olin jokaisen askeleen työntänyt loppuun asti, joten askelpituus oli aika pitkä.

Tavallaan tämä oli kävelyloikkaa ilman loikkaa. Älkää naurako! Näin minä tämän tyyppisen kävelyn tulkitsen, jossa maassa olevalla jalalla voimakkaasti työnnetään eteenpäin ja viedään työntö loppuun asti.

Varoin kuitenkin työntämästä jalkaa liikaa eteen, jotta polvikulma ei kasva liian suureksi. Vastakkaisen käden savuva tulee maahan hieman ennen jalkaa, joten sauvassa on jo "pito päälle ja siten se tukee jalan tuloa eteen.

Nyt tuon sauvan hekisin aikaisemmin, kuin ensimmäisissä huipulle nousuissa, joten sen verran huippu on muuttanut tekniikkaani. Tuon myös sauvan lähemmäksi sitä kuviteltua kulkuni keskilinjaa. Tällä tarkoitan sauvan yläpäätä. Porkan sijainnissa en ole havainnut muutosta.

Tänään tosiaan vedin ylämäet ylös matalilla tehoilla. Huipulla olevan kaivon pystyin kiertämään terävämmin, kun keuhkot eivät huutaneet lisähappea. Samoin alamäkeen lähdin terävämmin ja itse alamäen tulin terävämmin alas.

Myös alhaalla tiellä kääntymiseen käytin uutta tekniikkaa. Vuorotellen käännyin oikean ja vasemman kautta. Sisemmän sauvan löin maahan ja kiersin sen ympäri lähtien nousuun. Ennen olen kävellyt alhaalla pienen lenkin ja sittin suunnannut takaisin mäkeen.

Suraavatkin viiden nousun rypäleet menivät ajallisesti hyvin, joten kun sain 25 kertaa täytteen huomasin rikkoneeni tuoreen ennätykseni ja toiisen kerran nousseeni edellä mainitun määrän alle tunnissa. Kello näytti aikaa 56.35.

Ymmärsin itse huipun vaikuttaneen aikaani. Ensimmäistä kertaa huipun polut olivat hieman roudassa, joten pinta oli kovempi eli nopeampi.

Olen monesti huomannut miten hiekka teiden jäätyminen syksyisin vaikuttaa juoksunopeuteen. Lenkkivauhti paranee reilusti. Siksi varmasti monet tykkäävät juosta päällystetyillä teillä.

Valitettavan moni asfalttikilometrien nielijä on pilannut jalkansa.

Palataanpa huipulle. Olin siis alittanut tunnin rajan lähes kolmella ja puolella minuutilla. Samalla olin ympärtänyt kelin olevan täydellinen ennätyksien syntymiseksi. Maa oli hivenen roudassa. Silti ilman lämpötila oli asteen tai pari plussan puolella.

Vaatteita ei ollut päällä liikaa, pinta oli kova ja pito hyvä. Nyt minä rykäisen viisikymmentä kertaa täyteen yhdessä harjoituksessa ja havittelen samalla kahden tunnin haamurajaa.

Vanhan köppäukon täytti kilpailuvietti ja seuraavat viisi nousua meni alle 11 minuutin. Entinen ennätys alittui reilulla viidellä minuutilla. Olin 25 nousun jälkeen tankannut itseeni ensimmäisen tomaatin.

Tankkauksen perussyynä oli verensokerin laskun estäminen. Diabeetikkona siitä piti huolehtia tämmöisten rasituksien yhtedessä, vaikka kiipesinkin mäen ylös hiipimällä.

40 nousun aikani meni 49 sekunnilla päälle puolitoista tuntia, joten viimeiseen kymppiin minulla oli lähes puoli tuntia aikaa. Haamuraja oli rikkoutumassa, jos en sippaisi täysin. Toinen tomaatti oli jo myös tarkaan pureskeltu tässä vaiheessä. Juonut olin kulauksen jokaisen viiden nousun jälkeen.

Nyt olin tuntemattomilla vesille, jokainen nousu siirsi ennätystäni yhden pykälän ylöspäin. Seuraavat viisi nousua menivät mallikaasti, vaikka nousuvaihe hidastui entisestään. Meinäsi pistää väkisin puuskuttamaan.

Viimeinen vitonen oli ainoa, johon käytin aikaa yli 12 minuuttia ja siihenkin vain karvan verran päälle. Olin 50 kertaa yhden harjoituksen aikana käynyt huipulla ja aika oli 1.54.22,96. Toinen puolisko oli tullut vain minuutin ensimmäistä hitaammin.

Huippu oli opettanut minua tavoilleen. Sinne piti kiivetä hellävaroen. Ryminällä sitä ei valloitettu tai ainakin tämmöisen 100 kilosen köppäukon täytyi nöyrtyä hiipimään jokaista askelta tarkasti ohjaten ylöspäin. Silloin lopputulos olisi nopein. Hitaasti kiiruhtamalla tuli näköjään paras aika.